Matti Hakamäki Oy

Maarakennusurakointi Perniössä, Läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa 

Olemme maa- ja vesistörakentamiseen erikoistunut yritys. Toteutamme kaikenlaiset maarakennusurakat toimialueella Perniö, Salo, Kemiönsaari, Raasepori, Läntinen Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Tarpeen mukaan toteutamme urakat myös muualla Suomessa. Viemme haastavatkin hankkeet sujuvasti alusta loppuun, laadukkaasti ja ammattitaitoisesti. Onnistuneessa rakennusprojektissa yhteistyö maarakennusurakoitsijan kanssa on tärkeää. Hyvä kommunikaatio ja suunnittelun etenemisen seuranta ovat avainasemassa. Toimintamme perustana on asiakaslähtöisyys, vastuullisuus, ekologisuus ja sovitussa aikataulussa toteutettu laadukas lopputulos. Meiltä onnistuvat myös maansiirrot kiireellisesti.


Maarakennusurakointi on laaja käsite, joka pitää sisällään muun muassa pohjarakentamista, tienrakennusta, ojituksia, kunnallistekniikkaa ja rantarakentamista. Maarakennusprojektit vaativat tehokasta suunnittelua ja toteutusta, jotta lopputulos vastaa asiakkaan/loppukäyttäjän tarpeita. Maarakennusurakointi ja maansiirrot ovat keskeisessä roolissa kaikessa rakentamisessa, sillä maaperän käsittely ammattitaidolla on tärkeä tekijä sekä perustusten että koko rakennuksen kestävyydelle. Maansiirroilla muokataan tontin maaperää rakentamisen tarpeisiin, ja siihen voi kuulua maa-aineksen poistamista ja korvaamista sopivalla maa-aineksella. Maansiirtojen yhteydessä poistetaan myös tarvittaessa kiviä, juuria ja muita esteitä maasta.


Maarakennusurakointi mahdollisimman ympäristöystävällisesti on meille tärkeää ja se vaatii tietoa, suunnittelua ja valintoja. Pyrimme aina työskentelemään mahdollisimman ekologisesti ja valitsemaan kaikkein ympäristöystävällisimmät työtavat. Kattavalla ja ajanmukaisella kalustollamme toteutamme monenlaiset urakat. Näihin kuuluvat niin maansiirrot kiireellisesti kuin myös pitkään suunnitellut projektit.


Ota yhteyttä ja pyydä meiltä kilpailukykyinen tarjous projektiisi, kun tarvitset ammattilaisen esimerkiksi johonkin seuraavista urakoista: maanrakennusurakointi, vesistörakentaminen, laiturit ja pienrakentaminen, teiden kunnossapito ja maansiirrot kiireellisesti. Valitse luotettava kumppani erilaisiin urakoihin, meillä on vuosien aikana syntynyt vankka kokemus erilaisista ja erikokoisista urakoista maalla ja merellä. Tutustu referensseihimme.

Share by: